Eli minä olen 36-vuotias nainen ja mieheni on 32-vuotias ja olemme molemmat kotoisin täältä Savon sydämmestä. Minä olen asunut välillä 11 vuotta etelässä mutta ajauduin sitten takasin Savoon eikä ole aikomusta täältä lähteä mihinkään.
Töissä en tällä hetkellä ole, mutta toivottavasti koulupaikka löytyisi nyt keväällä ja pääsisi edes vähänksi aikaa takas töiden tai opintojen pariin jossainvaiheessa. Olen siis ollut pari vuotta sairaslomalla koska minulta on operoitu nilkka ja sen rakenteita muutettu siinä määrin etten voi enää harjoittaa vanhoja ammattejani.
Mutta eipä se auta kun yrittää saaha jaka taas oven väliin ja pyrkiä edes kouluun -suomessa kun on niin tutkinto keskeistä tuo työhön ottaminen nykyisin. Harmi kyllä.
Minä tosiaan kasvatan kissoja ja tarkemmin sanottuna Norjalaisia metsäkissoja. Nämä kisumisut ovat yksi iso osa minun elämääni enkä voisi kuvitella elämää ilman karvaisia kavereita <3 Onneksi mieheni on myös samaa mieltä ja uskokaa tai älkää, tämä kasvattaminen on sellainen tunteiden vuoristorata että herkempää hirvittää. Toisaalta päivääkään en vaihtaisi pois! Ehkä minua on tätä kautta jollaintavalla koulittu jo toivottavasti tulevaa kaksijalkaista perheenjäsentä varten.
Luonteeltani olen aika herkkä mutta hyvin rauhallinen ja perus lunki (niinku savolaisten kuuluukin olla ;)) mutta toisaalta jos painetta annetaan niin saatan äkkiä stressaantua ja hätäillä. Riippuen toki tilanteesta.Säpäkkyyttäkin löytyy vaikka muille jakaa mutta kuitenkin pyrin aina miellyttämään ja olemaan kohtelias sekä tutuille että tuntemattomille. Minulta saa suoriakin vastauksia kysymyksiin mutta usein olen korrekti ja pitäydyn asialinjalla. Tykkään vaihtaa mielipiteitä melkein mistä asiasta vaan.
Mutta tässäpä tätä taustaa vähäsen. Jahka kirjoittelen blogiin enemmän niin toivottavasti sinulle alkaa selvitä enemmin millainen tyyppi täällä oikeasti kirjoittelee. Perus faktoilla halusin vähän luoda mielikuvaa siitä kuka tätä blogia oikein kirjoittaa antamatta kuitenkaan ihan tarkkaa tietoa (tarkoituksellisesti). Millainen mielikuva sinulle jäi?